Vetoomus korjausavustusmäärärahojen säilyttämisestä

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) myöntämiä korjausavustusmäärärahoja ollaan talousarvioehdotuksen mukaan pudottamassa yli 60% edellisten vuosien tasosta. Tämä on arvioiden mukaan alentamassa mm. ikääntyneille ja vammaisille suunnattuja korjausavustuksia noin neljäs-osaan aiempien vuosien tasosta.

Tutkimusnäyttöjen perusteella iäkkäät ihmiset haluavat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Sen on todettu olevan myös kansallisesti kannattavaa ja tavoiteltavaa. Kodin esteettömyys, terveellisyys ja turvallisuus ovat edellytyksiä iäkkään mahdollisimman itsenäiselle arjelle, jota kodin korjaus- ja muutostyöt mahdollistavat.

Veteraanien asuntojen korjausten parissa tehdyn tutkimuksen mukaan korjaustöiden avulla saavutettu kotona asumisen pitkittyminen hyödyttää yhteiskuntaa myös taloudellisesti. Hyöty on laskelmien mukaan moninkertainen annettuihin avustuksiin nähden. Säästöjä tulee niin hoidossa, hoivassa kuin investoinneissa. Näin ollen esitetyt säästöt vanhuksien ja vammaisten korjausavustuksissa ovat vain näennäissäästöjä, jotka toteutuessaan aiheuttavat kustannuksia muualla hoivan piirissä.

Energiatehokkuusdirektiivi

Energiatehokkuusdirektiivistä päästiin hiljattain sopuun siten, että kansallisella tasolla ei edellytetä talojen energialuokkien nostoa ns. pakkoremontein. Edellytyksenä kuitenkin on, että Euroopan valtioiden hallitusten tulisi tukea niitä, jotka haluavat mm. lisäeristystä, vaihtaa ikkunoita tai asentaa ilmalämpöpumpun, mutta ei siihen ole varaa. Nyt kuitenkin meillä Suomessa ollaan vähentämässä vähävaraisten avustusmäärärahat ennätyksen alhaisiin lukuihin. Korjausavustuksen avulla tehtyihin remontteihin on sisältynyt paljon myös energiataloutta parantavia töitä, kun rakenteellisia ongelmia on korjattu.

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n VAHVA-verkosto esittää korjausavustusmäärärahojen pitämistä aiempien vuosien tasolla. Lisäksi tulee huolehtia erityisesti vähävaraisten vanhusten ja vammaisten asuntojen korjausedellytysten säilymisestä. Ikääntyneiden ja erityisesti vanhempien ikäluokkien määrä kasvaa nopeasti ja vanhojen talojen korjausvelka on jo nyt aivan liian suuri. Koronavuodet ja energiakriisi ovat omalta osaltaan viivästyttäneet tarpeellisten remonttien liikkeelle lähtöä. Nämä tekijät yhdessä tulevat kasvattamaan korjaustarpeita tulevina vuosina.

Helsingissä, 15.12.2023

Vanhustyön keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl ry

Eläkeliitto ry

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry

Lisätiedot:

Korjausneuvonnan päällikkö Jukka Laakso Enable JavaScript to view., Vanhustyön keskusliitto, puh. 040 5023807