”Nähdä Napoli ja kuolla” –lausahdus tuli mieleeni, kun näin esitteen matkasta. Aikaisemmat bussimatkamme olivat olleet niin mukavia, että päätimme varata matkan.
Aikaisin aamulla lähdimme lentoon ja matka pääsi alkamaan.
Rooman kentällä piti tarkasti seurata matkanjohtajaamme Ullaa, sillä väkeä oli paljon. Saatuamme laukut oli porukka jo häipynyt silmistämme, emmekä uskaltaneet lähteä siitä ovensuusta, mihin meidät neuvottiin. Löysihän oppaamme Tuula meidät, kun olimme tuttuja jo ennestään.
Matkalla ohitimme Napolin ja kuulimme paljon Italian kuulumisia. Tuula on asunut yli 30 vuotta maassa. Matkalla pysähdyimme useita kertoja, koska auton vessaa ei voinut käyttää. Olihan se hyvä, kun päästiin vähän jaloittelemaan.
Maisemat olivat hulppeita ja liikenne hurjaa. Illansuussa saavuimme Sorrentoon ja majoituimme hotelli Floraan. Kauniit huoneet, viides kerros ja kaksi parveketta. Kyllä kelpaa! Pikainen suihku ja vaatteiden vaihto, sillä illallinen jo kutsui. Päivä oli ollut pitkä, joten illallisen jälkeen uni maittoi.
Aamiaisen jälkeen taas bussiin, joka vei meidät satamaan. Saimme ihailla kaunista kaupunkia, eikä paattikaan pieni ollut. Laivamatka kesti noin puoli tuntia, ja pääsimme Caprin saarelle, jonne olin noussut vain joskus unelmissani
Gondoli-junalla nousimme ylös kaupunkiin, ja väkeä oli useampi ryhmä. Tapasimme oppaamme, joka oli asunut saarella koko ikänsä. Hän vei meidät näköalapaikalle, josta oli mahtavat näkymät. Meille näytettiin hotelli, jossa olivat asuneet Roosevelt ja Eisenhower, jotka täällä sopivat Italian pommituksista vuonna 1940. Hotellin seinässä oli muistolaatta.
Sitten tutustuimme Caprin keskustaan, jossa oli pieniä putiikkeja ja hinnat pilvissä. Sää ei suosinut siirtymistä Anacaprille, josta olisi useamman veneenvaihdon avulla voinut päästä kuuluisaan siniseen luolaan eli Grotta Azzurraan. Oli tyydyttävä postikorttiin. Aika kului nopeaan ja oli jo lähdettävä paluumatkalle. Oli illallisaika, kun palasimme hotelliin. Ruoka oli taas hyvää ja todella paikallista.
