EKL Elinvoimaa -hanke

Ennaltaehkäisevän mielenterveystoiminnan kehittämishanke – Elinvoimaa (2012–2016)


Elinvoimaa on viisivuotinen hanke, jossa kehitetään ikääntyvien ennaltaehkäisevää ja mielen hyvinvointia tukevaa toimintaa sekä rakennetaan välittämisen verkostoja, joissa ikääntyvät kohtaavat vapaaehtoistoiminnan kautta toisia, monenlaisissa elämäntilanteissa olevia ikääntyviä.

Vaikka suuri osa kokee eläkkeelle siirtymisen miellyttävänä elämänvaiheena, voi aikaan liittyä myös monenlaisia, odottamattomia huolenaiheita ja muutoksia, jotka voivat horjuttaa jaksamista. Tällaisia ovat esimerkiksi huoli taloudellisesta tilanteesta ja kotona pärjäämisestä, leskeytyminen, ero puolisosta, sairastuminen tai työkyvyn menettäminen. Myös sosiaalisen kanssakäymisen vähäisyys, kotiin jääminen ja jättäytyminen ja sen myötä kokemus yksinäisyydestä, laskevat mielialaa ja voivat johtaa pahimmassa tapauksessa syrjäytymiseen.

Elinvoimaa-hankkeessa välittämisen verkostojen rakentaminen tarkoittaa EKL:n yhdistyksissä toimivien kouluttamista vertaisohjaajiksi, jotka voivat omalla alueellaan ohjata Hyvän mielen kerhoja tai järjestää ystävä- ja viriketoimintaa. Toiminnan suunnittelu lähtee kunkin yhdistyksen tarpeista käsin.  

Hankkeessa kehitetään myös Käskynkkä-toimintaa, joka pitää sisällään monenlaista huolenpitoa ja välittämistä toisesta ikääntyneestä, vaikkapa kyläilyä, hakemista kotoa EKL-yhdistykseen tai viriketoiminnan järjestämistä ikäihmisille. Tämä toiminta on jo tuttua monissa EKL:n yhdistyksissä, mutta nyt se nostetaan ensimmäistä kertaa esiin, nimetään ja siitä luodaan toimintamalli EKL:n yhdistyksiin ja ikäihmisten pariin yleisemminkin.

Hankkeessa kehitetään myös vertaisohjaajien työnohjausta tukemaan työskentelytapoja ja jaksamista. Koulutetuille vertaisohjaajille järjestetään opinto- ja virkistyspäiviä, joissa on mahdollisuus keskustella ja jakaa kokemuksia.

Hankkeessa tapahtunutta

2012

Elinvoimaa-hanke käynnistyi keväällä 2012 ja ensimmäisen vuoden aikana keskityttiin toiminnan ja tavoitteiden kirkastamiseen ja suunnitteluun, pilottikoulutusten järjestämiseen sekä yhteistyöverkostojen rakentamiseen.

2013

Toisen vuoden aikana vakiinnutettiin vertaisohjaajien peruskoulutus, käynnistettiin eläkkeelle siirtymiseen liittyvät Eläkkeelle! -teemaillat sekä Hyvän mielen -teemapäivät, alueellinen koulutus sekä valmistettiin opintoaineisto vertaisohjaajien käyttöön.

2014

Hankkeen puolivälissä käynnistyivät ensimmäiset jatkokurssit ja otettiin käyttöön työnohjaus vapaaehtoisille sekä kehitettiin vertaisohjaajien tukemista. Vuoden aikana järjestettiin useita Hyvän mielen teemapäiviä ympäri Suomea sekä Eläkkeelle-iltoja. Vuosi oli poikkeamisen ja pistäytymisen teemavuosi. Vuoden aikana kannustettiin toiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia rohkeasti pistäytymään kyläsillä naapureilla ja läheisillä. "Paas poiketen!" 

2015

Paas poiketen -kyläilykampanja käynnistyi ystävänpäivänä ja jatkui lokakuun loppuun. Kampanjan idea oli elvyttää kyläilykulttuuria ja lisätä sosiaalista kanssakäymistä ikäihmisten keskuudessa. Kampanjaan osallistui noin 40 eläkkeensaajien yhdistystä eri puolilta Suomea. Yhdistysten kampanjassa kierrättämien Reissuvihkojen kertomusten perusteella palkittiin kolme parasta kyläilijää. Voiton veivät Mouhijärven Eläkkeensaajat, toiseksi tuli Tampereen Eläkkeensaajien Yhdistys ja kolmanneksi kirivät Pielaveden Eläkkeensaajat.

Yksi vuoden jännittävimmistä kokeiluista oli mielen hyvinvoinnin teemapäivän toteuttaminen kokonaan verkossa. Teemapäivä toteutettiin Skype-ohjelman avulla ryhmävideopuheluna. Ryhmävideopuhelu heijastettiin valkokankaalle videotykillä ja näin asiantuntijaluentoja voitiin seurata reaaliaikaisesti yhdistyksissä etäisyyksienkin päässä. Teemapäivässä olivat mukana Nivalan, Kuhmon, Ylivieskan ja Kuusamon yhdistykset. Yhdistysten yhteenlaskettu osallistujamäärä oli yli sata.

2016

Elinvoimaa-teemavuosi vaihtuu kyläilystä halailuun. Tässäkin teemassa keskiössä on kontakti toiseen ihmiseen. Kun on jo jonkin aikaa kyläilty, voidaan hyvin antaa lämmin halaus kohdatessa. Halaaminen tekee tilanteesta tunnepitoisemman ja vähentää keskustelun alkuvaiheen muodollisuutta. Muisto halaamisesta pitää yllä positiivista mielialaa myös kohtaamisen jälkeen. Kiusallisten tapaamisten välttämiseksi kampanjalle on teetetty oma Saa halata-rintanappi, jonka kantaja antaa halukkaille luvan halaamiseen.

Vuoden aikana tullaan tekemään myös koulutetuille vertaisohjaajille ja kaikille kerhojen ohjaajille suunnattu Työkirja 2, joka tuotetaan kokonaan videoina Youtube-kanavalle. Viime vuoden Paas poiketen -kyläilykampanja saa jatkoa postikorttitempauksen muodossa. Tempauksessa on mukana koko Mielellään -yhteistyöverkosto, eli EKL:n lisäksi Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI, Suomen Mielenterveysseura ja Eläkeliitto