Kuvia Oulun liittokokouksesta 2011

EKL:n 18. liittokokoukseen Oulun Pohjankartanon koulukeskukseen oli saapunut yhteensä 242 liittokokousedustajaa 207 yhdistyksestä.
Ensimmäisenä kokouspäivänä puhetta johti Osmo Ylänne. Sihteeristöön kuuluivat Birgitta Kuittinen (vas.), Marja-Leena Lehtimäki ja Erkki Partanen.
Liiton kunniapuheenjohtajaksi valittu Hilkka Häkkilä herkistyi kukituksen jälkeen puhujapöntössä.
Liitto sai Oulun kokouksessa 11 uutta kunniajäsentä.
Matti Hellsten valittiin hallituksen ja Arja Ojala valtuuston puheenjohtajaksi.
Uuden hallituksen jäsenet saivat kautensa alkajaisiksi punaisen ruusun.

 

 

Oulu tarjosi vieraille parastaan

Oulun kaupunki järjesti liittokokousvieraille vastaanoton kauniisti remontoidussa Oulun kaupungintalossa.
Kaupungintalon pöytä oli katettu.
Pitkän päivän jälkeen Oulun kaupungin tarjoamat antimet maistuivat.
Oulun Eläkkeensaajat tarjosi Holiday Inn -hotellissa järjestetyssä illanvietossa vierailleen monipuolisen ohjelman. Kuvassa naisten tanssiryhmä, joka esitti Mustan kissan tangon.
Illan ohjelmasta nautittiin iloisin ilmein.
Illanvieton juonsi ja vieraita viihdytti myös laulullaan Kalevi Ilkka.
Oulun Eläkkeensaajien Sketsiryhmän esittämä "Lippalakki"-sketsi sai vieraat hörähtelemään naurusta ja kirvoitti raikuvat aplodit.