Tiedotteet 2018

PDF-tiedostoEKL Tiedote 31.5.2018 EKL:n kantelu johti toimenpiteisiin (167 kB)
Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto pyytää ilmoittamaan aluehallintovirastoon 30.6.2018 mennessä, mihin toimenpiteisiin asian johdosta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä on ryhdytty.
PDF-tiedostoLiite 31.5.2018 tiedotteeseen Pohjois-Suomen AVIn valvontapäätös (8.4 MB)
PDF-tiedostoEKL Tiedote 21.5.2018 Keskustelu "vappusatasesta" on ollut tervetullutta (144 kB)
Eläkeläisköyhyys on yksi suurimpia ongelmia maassamme ja tämän ongelman korjaaminen olisi pitänyt aloittaa jo kauan sitten. Menneet vuodet ja puheet ovat osoittaneet, että köyhimpien asioihin ei voi tehdä parannuksia taloudellisen taantuman, mutta ei myöskään nousukauden aikana. Milloin sitten, kysyy Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 25.4.2018 Terveyskeskuskäynnit maksuttomaksi koko maassa (108 kB)
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry vaatii terveyskeskusmaksuista luopumista koko maassa. Asiakasmaksuista saatava rahoitusosuus on varsin pieni suhteessa maksujen perinnästä aiheutuviin hallinnollisiin kuluihin.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 12.4.2018 Kuin tuuleen huutaisi (149 kB)
Hallituskauden viimeinen kehysriihi osoitti, ettei hallitukselta juurikaan tipu ymmärrystä maamme vähävaraisille ja heikko-osaisille. Koko kauden harjoitettu linja, jossa leikkaukset on kohdistettu yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa oleviin, on ollut käsittämätöntä ja karmeaa katseltavaa. Etenkin, kun ennen viime eduskuntavaaleja annettiin lupauksia, ettei opiskelijoiden, lapsiperheiden, eläkeläisten ja muiden tuensaajien euroista leikata.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 22.3.2018 Vanha mörkö palasi - Professori Saaren työryhmä esittää eläkkeensaajan asumistuesta luopumista (165 kB)
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry on pöyristynyt siitä, että maan hallituksen vuonna 2015 kuoppaama eläkkeensaajan asumistuesta luopuminen nousi taas esille eilen julkaistussa professori Juho Saaren vetämän eriarvoisuutta koskevan työryhmän loppuraportissa.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 13.3.2018 Hallituksen kehysriihessä on nyt lopultakin huomioitava myös heikoimmat (155 kB)
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry vaatii, että kansaneläkeindeksiin vuonna 2017 tehty leikkaus ja indeksin jäädyttämiset on kompensoitava eläkkeensaajille. Samalla hallituksen tulee luopua vuodelle 2019 kaavailemastaan kansaneläkeindeksin jäädytyksestä.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 31.1.2018 Sosiaaliturvan neuvontaan eläkkeensaajalle (355 kB)
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n yhtenä keskeisenä tavoitteena on vaikuttaa ikäihmisille tarjottavien sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuteen ja saavutettavuuteen. Palveluiden tulee olla määrältään riittäviä, laadukkaita sekä hinnaltaan kohtuullisia. Merkityksellistä on tiedon oikea-aikainen saaminen avun ja tuen mahdollisuuksista. Tiedon tulee olla helposti löydettävää ja palveluneuvontaa tulee kehittää.

 

Liiton hallituksen puheenjohtajan, valtuuston puheenjohtajan ja toiminnajohtajan kuvat ladattavissa sivulta https://www.elakkeensaajat.fi/media/kuvapankki/