2017

PDF-tiedostoEKL Tiedote 1.12.2017 EKL teki kantelun ja selvityspyynnön eduskunnan oikeusasiamiehelle ja Valviralle (336 kB)
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n hallitus päätti kantelun ja selvityspyynnön tekemisestä koskien kaihileikkauspotilaiden jälkitarkastuksia ja yhdenvertaista kohtelua.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 25.10.2017 Hallitus kuulee muttei kuuntele (583 kB)
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry vaatii hallitusta kuuntelemaan kansalaisia ja heidän toiveitaan. Viikko sitten (18.10.) julkaistun eurobarometrin tiedoista käy ilmi, että terrorismin torjunta on noussut vuoden aikana suomalaisten mielissä EU:n tärkeimmäksi tavoitteeksi (45 % suomalaisista). Lähes yhtä tärkeänä EU:n tavoitteena suomalaiset pitävät köyhyyden ja eriarvoistumisen torjumista (44 %). Kaikissa 28 jäsenmaassa tehdyn kyselyn perusteella EU-maiden kansalaiset ovat lähes samaa mieltä kanssamme. Kärjessä olivat samat asiat 41 prosentin osuuksilla.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 31.8.2017 Indeksijäädytysten voimaanjättäminen iskee kaikkein heikoimpiin (457 kB)
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry on pettynyt siihen, että hallitus on jättämässä voimaan tekemänsä säästöpäätöksen indekseihin liittyen. Jäädytys leikkaa reaalista ostovoimaa ja alentaa sosiaaliturvan tason pysyvästi alemmalle kehitysuralle myös tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Tämä tarkoittaa suurta ja pysyvää heikennystä maamme eläkkeensaajille, mikäli jäädytystä ei hyvitetä täysimääräisenä tulevien indeksitarkistusten yhteydessä.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 16.8.2017 EKL edellyttää yhdenvertaista verokohtelua palkan- ja eläkkeensaajien välillä (349 kB)
Ennen hallituksen budjettiriihtä on esitetty vaatimuksia palkansaajillemme kuuluvasta veroalesta. Kevennyksen tarpeeksi on ilmoitettu 300–400 miljoonaa euroa riippuen siitä, koskisiko se myös eläkeläisiä.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 9.8.2017 Pienituloisten eläkkeensaajien ahdinko jatkuu (463 kB)
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry on pettynyt Valtiovarainministeriön budjettiriihen antiin. Toisin kuin ministeri Orpo tiedotustilaisuudessa totesi, välittämiseen ei todellakaan näytetä panostettavan ainakaan ikäihmistemme osalta.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 7.8.2017 Indeksijäädytyksistä on luovuttajava ja kansaneläkettä korotettava (464 kB)
Hallitus on kaudellaan tehnyt suuria leikkauksia, jotka ovat erityisesti iskeneet maamme eläkkeensaajiin. Vuoden 2018 talousarvion valmistelu alkaa valtiovarainministeriön sisäisellä budjettineuvottelulla 8.–9. elokuuta. EKL vaatii nyt lopultakin toimenpiteitä heikossa asemassa olevien eläkkeensaajiemme puolesta.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 16.6.2017 Vanhusasiamies kaikille maakuntauudistuksessa tuleville alueille (458 kB)
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n juuri päättynyt 20. liittokokous vaatii vanhusasiamiehen viran perustamista kaikille maakuntauudistuksessa tuleville alueille.
PDF-tiedostoEKL Liittokokouksen julkilausuma 15.6.2017 Eroon eläkeläisköyhyydestä (475 kB)
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry on jo pitkään kantanut suurta huolta eläkeläisten toimeentulo-ongelmista. Maahamme on nyt lopultakin laadittava toimenpideohjelma, jolla eläkeläisköyhien lukumäärä käännetään laskuun.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 6.6.2017 Ikäihmiset keskiöön 100-vuotiaassa Suomessa (353 kB)
Maamme eläkkeensaajien ja ikäihmisten asioiden valppaana edunvalvojana tunnettu Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry pitää liittokokouksensa 14.–15. kesäkuuta Lappeenrannassa. Kokouspaikkana toimii Holiday Club Saimaa.
PDF-tiedostoEKL Valtuuston julkilausuma 27.4.2017 Verohallinnon päätös uhkaa lopettaa vapaaehtoistoiminnan (106 kB)
Vapaaehtoistoiminta on lähtökohtaisesti vastikkeetonta eikä siinä synny tekijälle verotettavaa tuloa. Verottajan uuden ohjeen mukaan (Yleishyödyllisten yhteisöjen ja julkisyhteisöjen vapaaehtoistoiminnan ennakkoperintäkysymyksistä 17.3.2017) maksuton ruokailu ei kuitenkaan enää ole mahdollista, vaan se katsotaan veronalaiseksi tuloksi. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ei hyväksy verottajan tuoretta linjausta ja ehdottaa muutosta tuloverolakiin.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 26.4.2017 Hallitus jätti huomiotta kaikkein heikoimmassa asemassa olevat (459 kB)
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry on pettynyt siitä, että hallituksen puoliväliriihen yksi teema eli välittäminen ei juurikaan kohdistu heikoimmassa asemassa olevien eläkkeensaajiemme elämään.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 16.3.2017 Kalastonhoitomaksun uudelleen esittäminen yli 65-vuotiaille on järjetöntä (123 kB)
Kalatalouden Keskusliitto KKL on ajamassa vasta vuoden voimassa olleeseen, korjattuun kalastuslakiin muutoksia, joista yksi koskee kalastonhoitomaksun ulottamista myös yli 65-vuotiaisiin kansalaisiimme. He ovat olleet vapautettuja kalastusmaksuista vuodesta 1997 lähtien.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 9.3.2017 Hallitusohjelman puolivälitarkastelussa on huomioitava heikoimmat (512 kB)
Hallituksen kovat säästöpäätökset niittävät juuri sitä satoa, josta mm. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry oli huolissaan jo hallitusohjelman luettuaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö on arvioinut valtion talousarvion muutosten vaikutuksia 6.3.2017 julkaistussa raportissa. Tulokset ovat maamme vähävaraisten kannalta suorastaan henkeä ahdistavia.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 21.2.2017 Täyttä elämää hyvinvoivassa kunnassa, EKL julkaisi kuntavaaliteesinsä (298 kB)
Eläkkeensaajien Keskusliiton kuntavaaliteesit perustuvat huomioihin siitä, millaista on elämä hyvinvoivassa kunnassa. Samat asiat tulevat pätemään myös vuoden 2019 alusta voimaan tulevan sote- ja maakuntauudistuksen aikaan.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 13.2.2017 Eläkkeensaajan apuna päivitetty sosiaaliturvaopas (213 kB)
Eläkkeensaajien Keskusliiton yhtenä keskeisenä tavoitteena on vaikuttaa ikäihmisille tarjottavien sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuteen ja saavutettavuuteen. Palveluiden tulee olla määrältään riittäviä, laadukkaita sekä hinnaltaan kohtuullisia. Merkityksellistä on tiedon oikea-aikainen saaminen avun ja tuen mahdollisuuksista. Tiedon löydettävyyteen tulee panostaa.
PDF-tiedostoEKL Tiedote 9.2.2017 EKL:lta kustannusneutraali malli työeläkkeiden indeksitarkistuksiin (124 kB)
Eläkeläisköyhyys on suurimpia ongelmia maassamme. Hinta- ja palkkasidonnaisuuksien muutos indeksitarkastelussa ei tätä ongelmaa poista. Prosenttikorotukset lisäävät euromääräisiä tuloeroja eivätkä niitä kavenna – mitä suurempi on eläke, sitä suurempi on myös korotus. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n malli pienentäisi eläkkeensaajien tuloeroja jopa kustannusneutraalisti. Mallissa STM vahvistaisi vuosittain indeksiluvun, eläkkeiden tarkistamisprosentin ja eläkkeisiin lisättävän euromääräisen korotuksen.
PDF-tiedostoEsitys EKL-mallista, esimerkkinä vuodelle 2011 tehty työeläkkeiden tarkistus (598 kB)
PDF-tiedostoEKL Tiedote 18.1.2017 Eläkkeensaajilla menee hyvin - vai meneekö sittenkään= (297 kB)
Eläketurvakeskus julkaisi 16.1.2017 selvityksensä, jossa tarkasteltiin eläkkeensaajien toimeentulon kehitystä ajanjaksolla 1995–2015. Selvityksen uutisointi antoi hämmentävän positiivisen kuvan eläkkeensaajien toimeentulon kehityksestä tarkastelujaksolla.