Asiakasmaksuista

Asiakasmaksuista säädetään laissa ja asetuksessa

Asiakasmaksulaissa säädetään myös muun muassa 1§ palvelusta perittävistä maksuista, 2§ maksujen enimmäismääristä, 3§ käyttämättä jääneen ajan maksusta, 4§ maksuttomista sosiaalipalveluista, 5§ maksuttomista terveydenhuollon palveluista, 6§ maksukatosta, joka tänä vuonna on 691 euroa/kalenterivuodessa sekä §10 jossa määritellään eri tilanteissa maksukykyä määriteltäessä huomioon otettavista tekijöistä. Pykälässä 11 säädetään asiakasmaksujen kohtuullistamisesta tai perimättä jättämisestä. 

 

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992)

Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista  (912/1992)

Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätietoa: Sosiaali- ja terveysministeriö / Asiakasmaksut http://stm.fi/sotehuollon-asiakasmaksut ja www.sosiaaliturvaopas.fi

 

Asiakasmaksulain 11 pykälä (11§) maksujen alentamisesta tai perimättä jättämisestä turvana.

11§; Sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.
 

Palvelun tuottava kunta tai kuntayhtymä voi päättää, että:

1) muitakin kuin 1 momentissa tarkoitettuja maksuja voidaan jättää perimättä tai alentaa 1 momentissa tarkoitetuilla perusteilla; tai

2) maksuja voidaan alentaa tai jättää perimättä, jos siihen on syytä huollolliset näkökohdat huomioon ottaen.

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja on nostettu useana viime vuonna. Tuleva sote-uudistus uhkaa nostaa asiakasmaksuja entisestään. Myös Kelan korvaamien lääkkeiden ja matkakustannusten omavastuuosuuksia on nostettu. Maksukorotuksista kärsivät erityisesti palvelujen ja tuen tarpeessa olevat pienituloiset kotitaloudet. Maksut saattavat johtaa velkaantumiseen.

 

Asiakasmaksulain 11 pykälän käyttöä koskeva kysely julkaistu

EAPN-Fin-verkoston kysely kertoi, asiakasmaksujen kohtuullistaminen ei toteudu eikä asiakasmaksulain 11 pykälää ei tunneta.

Laissa säädettyä asiakkaan oikeutta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen alentamiseen ei yleisesti tunneta eikä sitä sovelleta kunnissa. Kyselyn mukaan suurin osa kuntien työntekijöistä ei tiennyt, että asiakasmaksuja olisi kohtuullistettu.

Kuntien tilanne selviää Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen verkoston EAPN-Finin avoimesta verkkokyselystä, johon myös EKL:n jäsenet ovat vastanneet. Kyselyssä selvitettiin, miten asiakasmaksulain 11 pykälää käytännössä toteutetaan. Kyselyn mukaan vapautuksen tai kohtuullistamisen mahdollisuudesta ei tiedetä, ei tiedoteta eikä ohjeisteta riittävästi. Lisäksi vapautuksen tai kohtuullistamisen hakeminen on monimutkaista.

EAPN-Fin-verkosto, johon myös EKL kuuluu korostaa, että asiakasmaksut eivät saa aiheuttaa toimeentulotuen tarvetta tai olla esteenä palvelujen käyttöön. Asiakkaille on tiedotettava aktiivisesti mahdollisuudesta maksujen alentamiseen tai perimättä jättämiseen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vakiintuneet käytännöt puuttuvat ja asiakkaat jäävät yksin eri viranomaisten palloteltaviksi. Työntekijöiden tulee saada koulutusta ja ohjeistusta osatakseen neuvoa asiakkaita kohtuullistamisen hakemisessa.

Asiakasmaksulain kokonaisuudistus käynnistyy keväällä 2017. Uudistuksessa tulee luoda selkeät säännökset ja käytänteet siitä, missä tilanteissa asiakasmaksut jätetään perimättä tai kohtuullistetaan.

Lisätietoa: www.eapn.fi, Asiakasmaksulain 11 §, raportti kyselystä

 

Lääkärintodistuksen maksuttomuus terveyskeskuksessa

Sosiaali- ja terveysministeriö on todennut, että terveyskeskuksissa laadittava lääkehoidon erityiskorvattavuuden hakemiseksi välttämätön lääkärintodistus tai lääkärinlausunto on asiakasmaksulaissa ja -asetuksessa tarkoitetulla tavalla hoitoon liittyvä, eikä siitä saa periä maksua. Huomattavaa on, että linjauksella ei ole vaikutusta erikoissairaanhoidon yhteydessä annettuihin lääkärintodistuksiin tai lääkärinlausuntoihin. Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 23§ (912/1992)

Lisätietoa oheisesta kuntainfosta.