« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Edunvalvonta » Indeksit » Työeläkkeiden indeksitarkistukset

Työeläkkeiden indeksitarkistukset

Kaikkia maksussa olevia työeläkkeitä tarkistetaan kalenterivuosittain tammikuun alussa työeläkeindeksillä.

Uutta alkavaa eläkettä laskettaessa työuran aikaiset palkat ja työtulot tarkistetaan eläkkeen alkamisvuoden tasoon palkkakertoimella.

Indeksitarkistukset aina tulevalle vuodelle tehdään kuluttajahintojen ja palkkojen muutoksista kolmannelta vuosineljännekseltä seuraavan vuoden kolmannelle vuosineljännekselle. Eli siis lokakuun alusta seuraavan vuoden syyskuun loppuun. Työeläkeindeksiä laskettaessa on palkkojen painarvo 20% ja kuluttajahintojen painoarvo 80%.

Palkkakertoimessa luvut ovat toisinpäin: hintatason muutoksen osuus on 20 prosenttia ja palkkatason 80 prosenttia.

Työeläkeindeksiä käytetään maksussa olevien eläkkeiden tarkistamiseen. Palkkakerrointa on käytetty vuodesta 2005 lähtien työaikaisten ansioiden, yrittäjätulojen ja työeläkelaeissa säädettyjen rajamäärien sekä vapaakirjojen tarkistamiseen.

Vuoteen 2012 asti työeläkejärjestelmässä oli käytössä vielä kolmaskin indeksi, ns. TEL-puoliväli-indeksi. Sitä käytettiin uusien eläkkeiden laskemiseen niissä tapauksissa, joissa eläke lasketaan ennen vuotta 2005 voimassa olleiden säännösten mukaan. TEL-puoliväli-indeksissä niin hinta- kuin ansiotasonkin muutoksen osuus on 50 prosenttia.

Pääset tutkailemaan eri vuosien indeksilukuja klikkaamalla TÄSTÄ. 

Työeläketurvan indeksitarkistukset vuodelle 2019

Työeläkeindeksin pisteluku on 2585 vuonna 2019. Työeläkeindeksi nousi noin 1,5 prosenttia vuoteen 2018 verrattuna. Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet. 

Palkkakertoimeksi vahvistettiin 1,417. Vuoteen 2018 verrattuna palkkakerroin nousi noin 1,9 prosenttia. Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa. Sillä tarkistetaan vuosiansiot eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Palkkakertoimessa palkkojen muutoksen osuus on 80 prosenttia ja hintojen muutoksen 20 prosenttia.

ETK:n tiedote 25.10.2018

Lisätietoa eläkkeiden indeksoinnista

 

 


22.9.2019 klo 17:40:18