Muutoksia Kelan asiakaspalveluun 2010

Kela tiedottaa 29.12.2009

Monien Kelan toimistojen aukioloaika muuttuu vuoden alussa. Hiljaisimmat toimistot ovat jatkossa avoinna vain osan viikosta. Puhelimitse Kela neuvoo palvelunumeroissa arkisin klo 8–18.

Vuodesta 2010 alkaen kaikkiin Kelan asiakaspuheluihin vastataan palvelunumeroissa. Toimistojen puhelinnumerot poistuvat käytöstä.

Asiakkaiden puheluihin vastaa 12 palvelunumeroa, jotka on ryhmitelty asiakkaan elämäntilanteen ja asian mukaan. Puhelu maksaa asiakkaalle normaalin paikallisverkko- tai matkapuhelinmaksun.

Sekä paikallisverkkomaksu että matkapuhelinmaksu riippuvat operaattorista.

Kela ei peri maksua Kelaan soitetusta puhelusta.

Tähän saakka käytössä ollut Muut asiat -palvelunumero 020 692 219 poistuu käytöstä 1.1.2010. Asiakas voi soittaa mihin tahansa palvelunumeroon, jos hän ei ole varma siitä, mihin numeroon asia kuuluu.

Kelan palvelunumerot ovat verkossa osoitteessa http://www.kela.fi/palvelunumerot.

Uusia aukioloaikoja

Kelan toimistot ovat avoinna pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin klo 9–16, mutta pienten toimistojen päivittäinen aukioloaika voi olla lyhimmillään klo 10–12 ja 13–15.

Ensi vuonna hiljaisimmat toimistot ovat avoinna vain 1–2 päivänä viikossa.

Aukioloaikamuutoksella Kela turvaa palvelujen säilymisen myös niissä toimistoissa, joiden asiakasmäärät ovat vähäisiä.

Asiakas voi asioida Kelan toimistossa myös normaalin aukioloajan ulkopuolella varaamalla ajan etukäteen. Ajanvarauksen käyttö yleistyy Kelan toimistoissa. Kaikkien Kelan toimistojen yhteystiedot ja aukioloajat voi tarkistaa Kelan internetsivuilta www.kela.fi kohdasta Yhteystiedot.

Vuodenvaihteessa suljetaan 16 Kelan toimistoa eri puolilla Suomea. Osa toimistoista korvataan yhteispalvelulla. Näistä muutoksista on tiedotettu viimeksi 15.12.

http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/151209082600PM?OpenDocument

Muutoksia Etelä-Suomessa

Pääkaupunkiseudulla osittaiseen aukioloaikaan siirtyvät Espoonlahden ja Kauniaisten toimistot. Es-poonlahden toimisto palvelee maanantaisin klo

9–12 ja 13–16 ja Kauniaisten toimisto keskiviikkoisin klo 9–12 ja 13–16.

Päijät-Hämeessä aukioloaika muuttuu Asikkalan ja Sysmän toimistoissa.

Asikkalan toimisto Vääksyssä palvelee maanantaisin ja keskiviikkoisin klo

10–12 ja 13–15. Sysmän toimisto on avoinna huhtikuun loppuun asti maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 10–12 ja 13–15.

Muutoksia Itä-Suomessa

Pohjois-Savossa osittaiseen aukioloaikaan siirtyvät Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven ja Kaavin toimistot. Vieremän toimisto palvelee maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 9–12 ja 13–16, muina aikoina Kela-asioita voi hoitaa yhteispalvelussa.

Sonkajärven toimisto palvelee maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 9–12 ja

13–16 sekä ajanvarauksella muina aikoina. Kun toimisto on kiinni, asioita voi hoitaa yhteispalvelussa.

Varpaisjärven toimisto palvelee maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 9–12 ja

13–16 sekä ajanvarauksella. Muina aikoina toimistossa tehdään ratkaisutyötä.

Kaavin toimisto on avoinna maanantaisin ja tiistaisin klo 9–12 ja 13–16.

Etelä-Savossa Kerimäen toimisto palvelee maanantaisin ja perjantaisin klo

9–12 ja 13–16 ja Rantasalmen toimisto maanantaisin ja keskiviikkoisin klo

9–12 ja 13–16. Heinäveden toimisto palvelee maanantaisin ja torstaisin klo

9–12 ja 13–16 ja Joroisten toimisto maanantaista torstaisin klo 10–12 ja 13–15.

Pohjois-Karjalassa Rääkkylän toimisto palvelee maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9–12 ja 13–16. Kontiolahden toimisto palvelee maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin 9–16.

Muutoksia Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla

Keski-Suomessa osittaiseen aukioloaikaan siirtyvät vuoden alussa Joutsan, Karstulan ja Suolahden toimistot. Joutsan toimisto palvelee maanantaisin ja tiistaisin klo 10–12 ja 13–15, Karstulan toimisto maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9–16 ja Suolahden toimisto maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9–16.

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiirissä Teuvan toimisto palvelee arkisin klo

10–12 ja 13–15.

Muutoksia Lapissa

Ylitornion, Pellon ja Tervolan toimistot siirtyvät osittaiseen aukioloaikaan vuoden alussa. Toimistot palvelevat maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin klo 10–12 ja 13–15.

Lisätietoja:

Kelan viestintä, puh. 040 733 5221, viestinta@kela.fi