Lakimuutos toi lisää vammaisetuuksien saajia

Kela tiedottaa 2.3.2011

 

Hoitotukea saa jo 230 000 eläkeläistä

 

Vuoden 2010 alusta tuli voimaan uusi laki, jonka perusteella vammaisetuuksia (eläkkeensaajan hoitotuki, lapsen ja aikuisen vammaistuki sekä ruokavaliokorvaus) alettiin maksaa myös niille, joiden hoitojakso julkisessa hoitolaitoksessa kestää yli kolme kuukautta. Lakimuutoksen seurauksena eläkkeensaajan hoitotuen saajien määrä kasvoi noin 10 %. Muita vammaisetuuksia saavien määrä pysyi lähes ennallaan.

 

Suurin kasvu oli ylimmässä hoitotuessa. Saajien määrä lisääntyi 70 %.

Vuonna 2009 ylintä hoitotukea sai 28 100 eläkeläistä, ja vuonna 2010 ylimmän tuen saajia oli 47 800.

 

Laitoshoitorajoituksen poistaminen vaikutti myös hoitotuen saajien ikärakenteeseen. 85–94-vuotiaiden määrä lisääntyi 27 % ja 95 vuotta täyttäneiden määrä 54 %.

 

Yhteensä vammaisetuuksia sai 296 300 henkilöä vuoden 2010 lopussa.

Kolmiportaista vammaisetuutta sai 269 600 ja ruokavaliokorvausta 29 000 henkilöä. Vammaisetuusmenot kasvoivat reippaasti edellisvuodesta (22 %).

Lisäys johtui eläkkeensaajan hoitotukimenojen kasvusta.

 

Uutta veteraanilisää 8 100 veteraanille

 

Syyskuusta 2010 alkaen alettiin maksaa veteraanilisää niille veteraaneille, jotka saavat Kelasta ylimääräistä rintamalisää sekä korotettua tai ylintä eläkkeensaajan hoitotukea. Veteraanilisä 50,20 euroa (vuonna 2011) on eläkkeensaajan hoitotuen osa. Veteraanilisän saajia oli vuoden 2010 lopussa

8 056, ja heistä miehiä oli 53 %. Yli puolet kuului ikäluokkaan 85–89-vuotiaat.