Suomen Kuluttajaliitto ry
TIEDOTE
27.4.2010
Suomen Kuluttajaliittoon on tullut viime aikoina runsaasti valituksia siitä, että erityisesti kestokulutushyödykkeen ostaja käytännössä pakotetaan ottamaan luottoa ostostensa maksamiseksi. Asiakkaille, joilla on käteistä rahaa varattuna ostostensa maksamiseksi, pakkomyydään luottosopimus eikä edes tarjota muita maksuvaihtoehtoja. Erityisesti tästä on koitunut hankaluuksia vanhemmille kuluttajille, jotka eivät ole ymmärtäneet allekirjoittavansa luottosopimusta vaan kauppasopimuksen. Luottoyhtiöiden maksamat provisiot myyjille ovat vauhdittaneet tätä kehitystä, mutta ahneus ei oikeuta lainvastaiseen menettelyyn. Mikäli kehitys jatkuu samaan suuntaan on harkittava lainsäädännöllisiä toimia provisiokaupan estämiseksi.
Luottopakkomyynnin lisäksi myytäviä tuotteita ei ole kaupassa saatavilla vaan ensin tehdään luottosopimus ja tavara toimitetaan vasta viikkojen jopa kuukausien kuluttua tilauksen tekemisestä. Näin huonekalu- ja muut kestokulutushyödykkeitä myyvät elinkeinonharjoittajat rahoittavat toimintansa kuluttajien kukkarosta. Tämä ennakkorahastus on myös vastoin kuluttajansuojalain perusperiaatetta, jonka mukaan tavara maksetaan samalla kun se luovutetaan – täten kuluttaja voi varmistua tavaran virheettömyydestä. Kuluttajansuojalain mukaan myös ensisijainen keino tavaran virhetilanteessa on pidättäytyä maksamasta virhettä vastaavaa osaa kauppahinnasta. Edellytys on tietenkin se, että kauppahinnasta on jotakin maksamatta.
Uuden luottosopimuksen tyrkyttäminen käteismaksun tai jo olemassa olevien maksuvälineiden sijaan on epäasiallista luoton markkinointia ja on siten vastoin kuluttajansuojalain pakottavia määräyksiä. Suomen Kuluttajaliitto edellyttää, että asiakkaille tarjotaan aina ensisijaisesti muuta kuin luottovaihtoehtoa.