Kaikki kansaneläkeindeksiin sidotut etuudet säilyvät vuoden 2009 tasolla.
Näitä etuuksia ovat kansaneläkkeen lisäksi mm. perhe-eläke, rintamalisä, maahanmuuttajan erityistuki, vammaistuet sekä työttömyysturvan peruspäiväraha ja työmarkkinatuki.
Kansaneläkeindeksi seuraa elinkustannusindeksiä, jonka Tilastokeskus laskee keskeisten hyödykkeiden hintatietojen perusteella. Kela vahvistaa kansaneläkeindeksin pisteluvun vuosittain kolmannen vuosineljänneksen keskimääräisen hintatason perusteella.
Elinkustannusindeksin mukaan vuoden 2010 kansaneläkeindeksi on alentunut.
Siksi hallitus on tehnyt eduskunnalle lakiesityksen, jonka mukaan kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia ei alennettaisi, vaan ne pidettäisiin poikkeuksellisesti ennallaan.
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL vaati jo maaliskuussa, että mahdollisen deflaation toteutuessa sen ei saa antaa vaikuttaa eläkkeisiin niiden tasoa alentavalla tavalla.